Mopomutsi

No onpa vähän kesätahti tässä päivittämisessä. Mutta mulla on (myös) hyvä syy. Viime viikon vietin Oriveden opistolla kirjoittajakurssilla. Kurssi oli proosapaja, ja kovin hyödyllinen. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa kirjoittaminen, tai jotka tuntevat, että ehkä olisi jotain sanottavaa, mutta eivät välttämättä ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa, tai eivät tiedä miten aloittaa tai mitä muotoa haluaisivat kirjoittaa. Meidän opettaja oli Taija Tuominen, joka oli aivan loistava.

Kirjaprojekti on siis mullakin käynnissä. Ei, ei suurta sukupolviromaania tai laajaa mestariteosta (shocking, yes?), vaan kirjoittaminen alkoi sujua sitten kun suostuin kirjoittamaan sellaista, mitä osaan. Eli viihdettä. Raakamateriaali pitäisi saada paperille ennen kuin pikkupötkylä ilmestyy maailmaan. Voi tietysti olla, että vauva tulee äitiinsä, ja onkin maailman kiltein ja säysein, mutta olen kyllä valmistautunut siihenkin, että se ei ole sitä (en oo yksi niistä äideistä, joka suunnittelee äitiysLOMALLA kirjoittavansa gradunsa ja lukevansa pinon romaaneja, vaan olen kyllä aikonut olla aika realistinen oman jaksamisen ja voimavarojen kanssa). Plus, että mä en halua, että mitkään ahdistavat vastuut ja työt häiritsevät mun ja vauvan laatuaikaa. Ahdistavia vastuita ehtii sitten kerätä taas myöhemmin.

Ja sit: Musta on tullut NIIN mutsi jo, että mun on pakko kertoa eteenpäin ihana pikku lapsianekdootti. Kaverin kaverin 5-vuotias oli ilmoittanut, että aikoo soittaa naapurin pojalle (sen kaveri), ja menee sitten siellä käymään. Äitinsä rupesi jossain vaiheessa miettimään, että miten se soittaa, kun ei sillä ole sen naapurin numeroakaan. Illalla lapsi kertoi, leikkineensä naapurin kanssa. Äiti kysyi miten tämä oli numeron saanut, ja poika kertoi, että oli löytänyt puhelimestaan sellaisen 020202-numeron.
Äiti: Ja soitit sinne ja kysyit sitä numeroa?
Poika: Joo, mä oon nähnyt mainoksen, että sinne voi soittaa.
Äiti: Mitä se täti siellä sitten sanoi?
Poika: Se kysyi, että kirjoitanko numeron ylös vai lähettääkö se mulle sen tekstarilla. Mä sanoin, että lähetä se tekstarilla, mä en voi kirjoittaa sitä, kun mä olen nyt kakalla.
Opetus: Lapset ovat hirvittävän viisaita ja miehet osaavat kuin osaavatkin tehdä useampaa kuin yhtä asiaa kerralla.

Meidän perheessä on nykyään myös mopo. Se on ihan SAIRAAN hieno. Se on punainen, ja mä luulin, että se on vespa, koska mä en näe (näköjään) mopon ja vespan eroa. Se on niin makee, ja ensi kesänä mä aion omia sen. Ehkä siihen saa jonkun lapsenistuimen, ja sit me viiletetään beiben kaa ympäri kyliä meidän Punaisella Salamalla. Ai nii, note to self: opettele ajamaan mopolla.

Ja sitten pitää vielä hehkuttaa mun gorgeous uusia kynsiä. Suosittelen kaikille Bio Sculpturen geelikynsiä, koska se on NIIN helppoa, ja NIIN halpaa. Mulla ainakin kynnet kestää helposti jopa kuukauden, ja ne on vaan niin nätit. Ei tarvitse pelata viilojen, lakkojen sun muiden kanssa, ja se on ihan niin kuin oma kynsi. Sairaan hienoa, ja erittäin turhamaista, mutta NIIN sen arvoista.

Vain minä tiedän mitä on mieheys, t. Timo T.A

Mieheys? Miehyys? Miehisyys? Miehekkyys? Oli mikä oli, ei näitä oikein enää edes voi kommentoida. Eikä pitäisi, kuten sai tuta se Orimattilan Sanomien toimittaja, joka vahingossa oli kutsunut Timo T. A. Mikkosen vaimoa Nina Mikkosta kampaajaksi tai parturiksia tai jotain. Timo kontrasi välittömästi blogissaan (ja vastineella, ehkä, voisin just kuvitella), ja syytti toimittajaa valehtelusta, koska hänen vaimonsa on KAMPAAJAMESTARI, eikä mikään tavallinen, rahvas kampaaja. Ja lisäsipä siihen - kuten hyviin tapoihin kuuluu - että tällekin toimittajalle tekisi ihan hyvää joskus käydä kampaajamestarin palveluita ostamassa.

Mutta nyt on Timolla taas huoli kansakunnan tulevaisuudesta, muun muassa siitä, että nykyajan miehet eivät ole miehekkäitä. Siis nimenomaan julkkismiehet. Kun poppareista ja rokkareista ei nykyään tiedä etukäteen, että kumman vessan ne valitsevat. Ja jatkaa: "Sitä paitsi rajuimmatkin feministit haikailevat loppujen lopuksi sitä, että "tulisi tosimies ja ottaisi omakseen"". Tietenkin, just näin. Ei sitä turhaan sanota iskemiseksi. Salaa jokainen nainen haluaa, että se kolkataan, ja raahataan tukastaan luolaan.

Yhtenä huolenaiheena Mikkonen näkee myös suomalaismiesten mieskunnon ja sperman laadun heikkenemisen. CSI Mikkonen tietää myös mistä tämä kaikki johtuu: "Koska vesijohtovesi käytetään monissa suurkaupungeissa kerta toisensa jälkeen uudelleen ja kun e-pillerihormonit eivät hajoa tai häviä vedenpuhdistuksessa, niin myös raja sukupuolten välillä hämärtyy. Ilmiö on havaittu kaikkialla maailmassa".

Niin että ei kai tuohon nyt enää sitten voikaan mitään lisätä.

Huhuja

Michael Jackson on siis oikeasti kuollut. Oikeasti. Mutta Harrison Ford ja Jeff Goldblum esimerkiksi EIVÄT ole kuolleet. Muistan noin viitisen vuotta sitten kun veljeni soitti mulle jostain kaverin kesämökiltä, ja kysyi, että onko Michael Jackson kuollut. Tsekkasin tekstitv:n ja totesin, että se on sen verran iso uutinen, että se olisi löytynyt sieltä. Vähän väliä ilmenee tällaisia todella hämäriä julkkiskuolemahuhuja. Mistä ihmeestä ne saavat oikein alkunsa? Avomiehenikin oli vakuuttunut siitä, että Gerard Depardieu oli ollut kuollut jo monta vuotta. Se oli pakko googlata. Ei se ollut.

Armeijassa kuulema huhut saavat joskus hurjia mittasuhteita, ja ne alkavat leireillä elää ihan omaa elämäänsä. Kun on ollut viikon metsässä ilman muuta ihmiskontaktia kuin ne tupakaverit (vai mitä ne nyt ovat), niin tarinat muuttuvat nopeasti totuudeksi. Veljeni armeija-aikana leirillä oli alkanut kiertää kaksi huhua maatamullistavista uutisista. Ensinnäkin: Venäjä oli alkanut varustella itärajaa ja lähettänyt nootin Suomelle, ja: George Clooney oli kuollut. Lähetinkin kaiken varalta aamulla veljelleni viestin: Michael Jackson on nyt OIKEASTI kuollut, mutta hyvät uutiset ovat, että Suomi on vielä itsenäinen eikä sodassa, ja George Clooney on hengissä ja voi hyvin.

Ja sit päivän respect-kokemus. Mun arvostus Hanna-Leena Hemmingiä kohtaan kasvoi (ei se siis mitenkään poikkeuksellisen matalalla ole tähänkään asti ollut, mutta nousi kuitenkin). Oli hänen blogikirjoitus sitten "populistista julkisuudentavoittelua" tai ei, niin mun mielestä on aivan loistavaa, että se sanoo, mitä ihmiset ajattelevat! Munkin mielestä Jarmo Korhonen vaikuttaa läpimädältä luuserilta (mutta tää vaan fiilis- ja mediapohjalta, Hanna-Leena tuntee varmaan paremmin). (Saankohan mäkin nyt vihaiset viestin Jarmon veljeltä? Musta olis mahtavaa, jos saisin!).

Medialukutaito - tai miten minusta tuli vainoharhainen

Mitä mieltä pitäisi olla koko vaalirahakeskustelusta (siis muuta kuin tuntea tätä vahvaa déjà vu –tunnetta ja aina välillä tarkastaa, että ei, ei nyt kyllä ole 2008)? Puolueet ovat saaneet rahaa vaalikampanjaan, joka on ihan ok. Mutta miten ne nyt sekoilee tän kertomisen kanssa? Kokoomus ja demarit voisivat nyt kiireenvilkkaa kertoa, mistä heidänkin rahat ovat tulleet, koska se, että ne eivät kerro vaikuttaa jotenkin tosi salamyhkäiseltä. Keskusta suurena avoimuuden airueena julkisti kaiken, mutta sekoilee nyt jostain syystä ihan hulluna. Ja mikä siinä on, että pääministeri keksii päästään juttuja, ja nyt keskustelua käydäänkin jostain typerästä semantiikasta (”Pääministeri valehtelee”, ”ei, pääministerillä on vaan tosissaan tosi huono muisti").

Matti Vanhanen on kyllä harvinaisen sitkeä jätkä. Ajatella, miten helposti on ministereitä saanut lähteä aikaisempina vuosina, mutta Matti se vaan porskuttaa. Erot ovat olleet varmaan siinä tilanteessa ihan kohtuullisia, mutta edes valtionavun antaminen golfkerholle, jossa on jäsen, tai tissimuijan kanssa tekstailu ei vaikuta niin isoilta sählingeiltä, kuin mitä Masa nyt tekee. Koko ajan sillä on ollut kaikenmaailman naisskandaalia ja tiesmitä käräjöintiä, ja nyt tää vaalirahauusinta, jossa pääministeri ehkä on, ehkä ei ole valehdellut eduskunnalle. Mutta Vanhanen saa jatkaa, koska hallitus luottaa häneen.

Enter Hesari. Ne tietävät, että viimeksikin he pystyivät vaikuttamaan ministerin eroon. Siihen asti oli ”Kanervan henkilökohtainen asia”, kenen kanssa se viestittelee, mutta kas – eräänä päivänä HS julkaisi etusivullaan jutun, jota kuvitti kaksi suurta kuvaa: Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen. Tuksua ei haluttu yhdistää puolueen imagoon, ja niin sai kiireenvilkkaa Jyrki alkaa soittelemaan Brysseliin. Nyt Hesari yrittää uudestaan. Heitä harmittaa, kun Vanhanen saa vaan jatkaa ja jatkaa, ilman rangaistusta. Otsikko tänään onkin: ”Vanhasen hallituksen suosio laskussa”. Kokeillaan siis, saataisiko pientä kiilaa ajettua hallituspuolueiden väliin tällä? Kun otsikoi suuresti valtakunnan ykköslehdessä, että hallituksen suosio on laskussa, voi joku yrittää tehdä korjausliikkeitä, koska eivät halua mennä uppoavan laivan mukana. It’s worth a shot. (Paitsi että jos lukee koko jutun, käy ilmi, että pääasiassa Keskustan suosio on romahtanut. Kokoomus on hieman ”alavireessä”, ja RKP polkee paikallaan. Yllätys.)

Mökki Suomesta?

Raskaus on jännittävää aikaa, ja tietyllä tavalla mun mielestä raskaus on naisten armeija. Samalla tavalla kuin miehet, sukupolvien ja yhteiskuntaluokkien ja taustojen yli saattavat bondata muistelemalla armeijajuttuja (koska face it, ne on kaikilla oikeasti aika identtisiä), niin täysin vieraita naisia voi yhdistää raskausaika. Naiset kyselevät, ja kertovat mielellään omat odotustarinansa, ja etenkin he, joilla odotus ja synnytys on tuoreessa muistissa, vertailevat mielellään kokemuksia. Miehet puhuvat armeija-aikanaan niin paljon armeijasta, siksi ettei heillä sillä hetkellä ole juurikaan muuta elämää. Se on myös näkyvää, koska he ovat lähes aina armeijareleet päällä. Samalla tavalla on ehkä raskauden kanssa. Se on näkyvää; tässä vaiheessa raskautta ei kenellekään ole enää epäselvää, että perheenlisäystä on tulossa. Ja vaikka mulla on kaikenlaista muuta elämää, niin raskaus on ihmisillä päällimmäisenä mielessä, ja tietysti itsellä myös. Niinpä keskustelut usein johtavat raskauteen, synnytykseen, lapsiin jne.

Näin ollen, raskaus ei enää ole ”omaa”, niin kuin se oli alussa. Se on asia, joka yhdistää niin montaa ihmistä, että siitä voi hyvin puhua, mutta tiettyjä juttuja haluan kuitenkin pitää omana ja yksityisenä. En uskaltanut kertoa alussa juuri kellekään, koska pelkäsin että jinxaan sen, ja jotain kamalaa tapahtuu. Kerroin sitten, kun housut alkoivat kiristämään, koska pian se näkyisi. Ja silloin tiesin, että nyt ollaan jo turvallisemmalla ajanjaksolla. Vaan ei toiset. Jotkut ovat sitten rohkeita. Martina Aitolehti ja Esko Erikäinen aikovat peräti synnyttää televisiossa. Iltasanomat kertoo, että Martinan ja Eskon odotuksesta tehdään 8-osainen tv-sarja. Mahtavaa! Kukapa ei sitä ohjelmaa haluaisi katsoa? Uutisessa kerrottiin, että pari kertoi maaliskuussa, että heille tulee vauva marraskuussa. Jestas, ei ole tainnut parilla pissa kuivua testitikussa kun on jo ollut puhelin kädessä ja Seiskan numero pikavalinnassa valittuna. Aika rohkeaa. Ja mikäpä ei olisi jännittävämpää kuin nähdä ”miten Martina ja Esko kasvavat kesän ja syksyn aikana vanhemmuuteen”? Kahdeksan jakson verran. Niin että tallentavat digiboksit nyt vaan valmiiksi.

Ja sitten huonoja uutisia Perussuomalaisille: taas tänne on muuttamassa yksi ulkomaalainen. Uutisen mukaan Sebastian Vettel etsii Suomesta kesämökkiä. No niinpä tietysti. Se lauloi yhden lauseen suomalaista laulua televisiossa, ja nyt hän onkin suomen suosikkiulkkari, jolle varmaan kohta tarjotaan joku tontti ja kunnallisvaaliehdokkuus jostain pitäjästä. Step aside Roman Schatz ja Keith Armstrong, Suomi saa kohta uuden Virallisen Ulkomaalaisen. Mä en siis itse usko siihen, että se oikeasti etsii täältä mitään kesämökkiä. Niin kuin uutisessakin sanotaan, niin Vettelin linkki Suomeen on suomalainen fysioterapeutti. Well, siinäpä linkkiä kerrassaan. On mullakin venäläinen vahaaja, vaan en ole minä vielä käynyt tontteja skauttaamassa Viipurista.

Meille tulee ihmisvauva

Luin pari kuukautta sitten Imagesta jutun, jossa toimittajapariskunta oli päättänyt, etteivät kerro ihmisille kumpaa sukupuolta heidän lapsensa on. Siis vaikka se lapsi oli jo olemassa. Se oli pitkä ja mielenkiintoinen artikkeli, ja vaikka mun mielestä tää niiden kasvatuspäätös menikin välillä vähän överiksi, niin tajusin kyllä sen pointin siinä taustalla. Ja nyt huomaan sen yhä selkeämmin omassa elämässäni.

Toimittajan perheen kantava ajatus oli suurinpiirtein tämä: he eivät halua kasvattaa lastaan tiettyyn sukupuolirooliin, ja he halusivat, että lapsi saa kehittyä omaksi persoonakseen ilman yhteiskunnan asettamaa sukupuolimuottien taakkaa. Voi kuulostaa vähän kaukaa haetulta (eikö muka niin ole automaattisesti?), mutta ei itse asiassa ole sitä yhtään, huomaan nyt. Kaikki haluavat asettaa syntymättömänkin vauvan johonkin muottiin. Ja kun siitä ei voi tietää mitään muuta kuin sen sukupuolen, niin se tehdään sen perusteella. Tyttö tulee olemaan pikkuprinsessa ja poika tulee olemaan urheilijanuorukainen tai potra poika tai jotain. Lähipiirissä on ihmisiä, jotka jo vähän suunnittelevat, että millainen siitä tulee jos se on tyttö, ja millainen jos se on poika. Mutta eikös siinä mennä perse eellä puuhun, minä hermostun. Ei meidän perheemme ajatusmaailmassa tyttö automaattisesti mene balettitunnille tai poika lätkätreeneihin. Ei pojalle osteta pelkkiä traktoreita ja tytölle barbeja! Me halutaan kasvattaa siitä ihminen, jolle tulee persoonallisuus, mä tuhisen puolivihaisesti. Jos se itse keksii, että se haluaa pelkkää pinkkiä ja barbeja ja olla prinsessa, niin sitten se saa olla sitä, mutta tehän ette sitä siihen opeta, tasa-arvoäiti minussa leimahtaa. Ja hups, huomaan käyttäväni juuri niitä samoja argumentteja kuin se toimittajaperhekin.

Oon itsekin nyt vasta huomannut, miten ihmeellisen kiinnostuneita vieraatkin ihmiset ovat siitä, kumpaa sukupuolta tuleva vauva on. Ystävättäreni vähän jopa hermostui mulle, kun en halua ottaa selvää vauvan sukupuolesta etukäteen, koska silloin sille ei voi ostaa vaatteita etukäteen. Miksi ihmeessä ei? Ei kai sitä nyt kuitenkaan VAIN vaaleanpunaiseen tai vaaleansiniseen pueta. Oon käynyt ostamassa vaatteita jo, ja ostanut kumpaakin. Tulee sieltä kumpi hyvänsä, niin se ei vielä 2 kuukauden ikäisenä traumatisoidu vaikka se olisi poika pinkissä potkuasussa tai tyttö sinisessä autopaidassa.

Ei, tästä purkauksesta huolimatta, mä en aio ottaa samaa äärilinjaa kuin se Image-äiti. Lapsen nimeksi ei tule Ruoste tai Puu tai jotain muuta kovin unisexiä, vaan varmaankin ihan sellainen mistä sen sukupuolen pystyy päättelemään. Varmaan sille välillä puetaan pinkkiä tai sinistä ylle, ja juhliin mekko tai skragakin. Sitä ehkä kutsutaan pikkuneidiksi tai –herraksi.
Mä olen ammatissani väittänyt, että syy siihen miksi naispuolisia koomikkoja on paljon vähemmän kuin miespuolisia johtuu osittain kasvatuksesta. Tyttöjä kasvatetaan ahkeriksi ja kilteiksi, pojat saavat piereskellä ja kiivetä puissa. Sitten niille vähän puistellaan päätä ja hymähdetään, että pojat nyt ovat poikia. Tytöiltä kitketään pelleilygeeni aikaisessa vaiheessa. (En mä nyt sano, että tää on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, etteivät tytöt opi hassuttelemaan samalla tavalla kuin pojat, mutta se on esimerkki). Samaan hassuun en halua mennä oman lapsen kanssa.

Meille tulee ihmisvauva. Piste.

Maaseudun rauhaa

Vietimme rentouttavan viikonlopun anoppilassa keskisuomessa (kyllä, anoppilassa voi viettää rentouttavia viikonloppuja). Perjantai-iltana Mies kysyi, lähdetäänkö kävelylle meidän rantaan. Oih, kuinka ihanaa. Näin jo sieluni silmin meidät kävelemässä käsi kädessä hiekkaisella tai vaikka vähän kiviselläkin rannalla, Päijänne tyynenä vieressämme, istuisimme kivellä katselemassa ilta-aurinkoa. No ei. MEIDÄN ranta olikin naapurintontin takana, ja sinne mentiin pöpelikön läpi (Mies kutsuu sitä ”poluksi”, hahhaa, jotain maalaishuumoria kai). Me olimme kaikkina aikaisempina kertoina käynyt venerannassa, ja se oli eri juttu kuin tämä MEIDÄN ranta. ”Polkua” pitkin meni myös miljardi kusiaista ja nokkosta, joita sai väistellä ellei niitä halunnut kintuille. Perillä oli sellainen pieni kivikko ja ”laituri” (lisää maalaishuumoria). Mies ehti seistä ”laiturilla” varmaan viisi minuuttia ennen kuin minä ehdin perille. ”Polulla” ei mahtunut kävelemään vierekkäin, ja mun metsäsamoaminen on hitaampaa kuin paikallisten, koska mun pitää tarkasta katsoa mihin asettelen mun Lacoste-kenkäisen jalkani.

Tän meidän ranta –episodin jälkeen viikoloppu kuitenkin oli todella rentouttava; grillausta, saunomista ja hengailua. Me käytiin naapurikunnan markkinoilla, mikä oli ihan huippua. Tein siellä aika kovan julkkisbongauksen; omalla Hunaja-ständillään hunajaa kaupitteli itse Maajussi-Jussi (vähänkö hävettää, että muistin sen).

Sweet new ride

No nyt on vauvalla uusi, kuuma kiesi. Varustelu alkaa olla loppusuoralla, sillä eilen ostettiin vaunut. Brion Combi –vaunut, jos se nyt yhtään kellekään sanoo mitään (ei mullekaan). Vauva on varusteltu nyt kovin ruotsalaisesti kun sänky ja hoitopöytä ovat IKEA:sta ja vaunut Briolta. Swedish engineering, se on ihan hyvä. Kauheasti polttelee noi vaunut tossa eteisessä, että pitäisi päästää jo ajelemaan. Musta ois hirveen hyvä jo vähän treenata niillä. JA: jos on vaunut, niin saa mennä ilmaiseksi bussissa ja ratikassa. Ei kai se kuski nyt sieltä tule tarkistamaan että onko siellä vauvaa vai ei siellä vaunussa.



Mä en myöskään jaksa kantaa kauheita määriä maitoa ja vichyä kaupasta kotiin, kun ne oikeasti ovat kovin painavaa kannettavaa, niin tyhjät lastenvaunuthan olisi erinomainen kuljetusmenetelmä niille! Tosi noloa vaan kun joku tuttu sitten tulee ratikassa vastaan, ja hämmästelee, että jokos se teidän vauva tuli. Ja sitten pitää kuiskata, että ”ei, mulla on täällä vaunussa vaan seitsemän litraa vichyä Lidlistä”.

Äänestysprosentti

Uh, mitkä vaalit. En jaksaisi millään jeesustella alhaisesta äänestysprosentista, mutta taidan kuitenkin. Eli: mitä välii? Jaksoin olla huolissani edellisissä ja sitä edellisissä eurovaaleissa, mutta että vieläkin? Joo, tietenkin pitää alkaa pohtia vaalien validiteettia jos vain 40 % äänestää. Joo, tietenkin se antaa epäedustavan tuloksen kansan mielipiteistä jos yli puolet eivät käytä ääntään. Joo, tietenkin tämä on nyt DEMOKRATIAVAJE, yhyy! Mutta entä sitten? Joo, on se kamalaa, mutta onhan ne äänestäjät saatana aikuisia ihmisiä kaikki. Eläkööt sitten sen tuloksen kanssa. Puolueet ja media syyttelivät toisiaan kilpaa jo kampanjan aikana siitä, kumpiko on reppanampi saamaan unionin asiaa esille. Että kun kukaan ei osaa kertoa mitä se EU tekee, ja kun se on niin kamalan vaikeaa eikä se kosketa millään tavalla ketään meistä eikä se ole tärkeää ja munhan piti mennä silloin äänestyssunnuntaina LEFFAAN, en mä nyt millään ehdi! No kyllä ne mun mielestä kumpikin yrittivät ihan kohtuullisesti, sekä mediat että puolueet että niiden ehdokkaat. Ihan niin kuin äänestäjällä ei olisi mitään vastuuta. Jos se vaikka lukisi lehden tai katsoisi tv:tä tai surffaisi netissä, niin kyllä se varmaan jossain vaiheessa olisi johonkin EU-asiaan olisi törmännyt. Vaan ei, sieltä käännettiin katsomaan mielummin Salkkareita, tai jotain. Onko se nyt niin kamalaa, etteivät ne äänestä? Jos ei kiinnosta, niin omille nilkoillehan ne siinä kusevat. Äänestäminen ei kestä kuin muutaman minuutin, ja se on ihan ilmaista. Mutta ei, sittenkään ei. Ei valiteta. Kaikkein eniten oikein niille olisi, että tehtäisiin tosi paskoja päätöksia ihan kiusallaankin. Mutta kun eivät ne sitä kuitenkaan tajuaisi.

Tämä asia voitaistiin ratkaista, tai ainakin parantaa kahdella tavalla:
1)Lisätä EU-asiaa kouluissa ja vaalien välissä, mutta MIELENKIINTOISELLA tavalla. Ei kukaan jaksa mitään kalvoshowta jossa taas kerran selvitetään EU:n perusrakenteen kolme pilaria. (Tää menee taas siihen, että Alex Stubb on joku euromessias, mutta silläkin riskillä): Onko kukaan lukija koskaan käynyt Alexin eurooppaluennolla, joita se piti aika aktiivisesti silloin kun se oli meppi? Se kierteli ympäri Suomea, kouluissa, yliopistoissa ja ties missä tupailloissa puhumassa. Ja se puhui ymmärrettävästi, ja höysti anekdooteilla. Joo, kovin on amerikkalainen meininki, mutta kuulkaa se toimii. Suomesta kuitenkin löytyy muita hyviä puhujia ulkoministerin lisäksi, ja osa niistäkin osaa puhua euroopan unionista, sillä tavalla realistisella ja rehellisellä tasolla. Ei siis kuseteta että unioni on joku Eldorado, jossa ei ole mitään vikaa tai vammaa vaan pelkkiä hyviä asioita, mutta ei myöskään keskitytä johonkin idioottiyksityiskohtiin, ikään kuin kurkkudirektiivi olisi koko EU. Kiertue voitaisiin suunnitella kunnolla, viihdyttäväksi kokonaisuudeksi (kyllä näitä asioita voi tehdä mielenkiintoisestikin) ja tehdä asiaan liittyvää matskua nettiin ja dvd:lle, jos road show ei ihan joka niemennotkoon ulotukaan. Eikä mennä siihen vanhaan lankaan, että päästetään liikaa poliitikkoja mukaan. Yleensä kun tällaisia asioita tehdään, niin jossain vaiheessa puolueet älähtävät, että jos YKSI poliitikko saa olla mukana, niin sitten pitää olla jokaisesta puolueesta (tasapuolisuutta, saatana!) joku, ja sitten koko homma kusee. Sinne on raavittava ja kiristettävä ja pakotettava ja lahjottava ihmisiä, ja sitten sinne saadaan joku puolueen piiriaktiivi, joka ei ole mitenkään erityisen kartalla koko unionista tai oman puolueensa eurooppapolitiikasta, mutta pakko on olla paikalla kun muutkin on, ja sitten siitä tule paneeli jota kukaan ei jaksa kuunnella.

2)Sähköinen äänestys. Enkä nyt siis tarkoita jotain sähköistä äänestyskonetta siellä äänestyslukaalissa, vaan nettiäänestyksen mahdollisuutta. Mä tiedän, että se on kuulema tosi vaikeaa, koska ei voi verifioida että on äänestänyt (tai jotain, joku tollanen fiba siinä kai on? Tietääkö joku tarkemmin nää vasta-argumentit?), ja sitten ei voida jotenkin taata äänten rekisteröitymistä tai jotain. Mutta onko se nyt oikeasti niin? Verkkopankin tunnarit kelpaavat sähköisina henkkareina jopa KELA:n kotisivuilla, eikö näissäkin? (”Mutta ei, ei näin voida tehdä kun KAIKILLA ei ole verkkopankkia, ammutaan alas, pum”). Ja mä olen itsekin äänestänyt yliopistoni edustajistovaaleissa sähköisesti. Pienempi skaala joo, mutta jos se onnistuu siellä, niin miksei muualla?

Mun piti oikeasti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta en enää muista mistä, ja johan tässä tätä oksennusta tulikin.

Nuorisotyöttömyydestä ja sen poistamisesta

Ai mutta täähän onkin karmean hyvä idea! SAK siis ehdottaa, että potkuissa pitäisi suosia nuoria ja tuoreita työntekijöitä. Ja just sekunti sitten demarit teki välikysymyksen nuorisotyöttömyydestä. Voisko se verkkosukkamuikkeli nyt vaiks kipittää toiseen päätyyn sitä käytävää, ja selvittää Laten kanssa, että mikä tää Hakaniemen kanta nyt niinku ois?

Hyvään saumaan ajoittivat toki lausunnon. Samaan aikaan Liitolla on käynnissä valtaisa nuorten rekrytointikampanja, jonka kasvoina toimii Duudsonit. SAK:ssa kyllä tiedetään millaisia nuoret ovat. Jos niitä harhauttaa niittaamalla pohjanmaalaista nitojalla hanuriin, niin ne liittyy liittoon joka ei yhtään aja niiden etuja.

Top 10

Top 10 ärsyttävintä asiaa, joita en osannut laittaa järjestykseen, muuten kuin että ne kuuluvat top 10:iin.

Hajasijoitusshow
Nyt vasta yhtäkkiä onkin käynyt ilmi, että hallitus aikoo hajasijoittaa, eikun alueellistaa, vaikka mitä. Tietysti jokaisen kansalaisen kuuluisi lukea hallitusohjelma, tietysti, mutta kun jokainen nyt ei lue. En minä ainakaan. Joskus luin, kun leipä tuli edunvalvonnasta, ja oli pakko, mutta ei enää, koska ei kukaan normaali ihminen halua tai jaksa. No nyt kuitenkin tiedetään, että lääkelaitoksen lisäksi siirretään maalle myös tuhansia muita työpaikkoja, riippumatta siitä, mitä ne työntekijät ovat siitä mieltä. En minä oikeasti väitä tietäväni mitä voi siirtää ja mitä ei, tää lähtee täysin itsekkäästä helsinkiläisnäkökulmasta, mutta mun mielestä toi pakkoalueellistaminen on suorastaan pahansuopaa. Fine, jos uusia toimintoja halutaan alun perin sijoittaa jonnekin Kuusamoon, niin by all means, mutta jos olemassa olevat työpaikat pistetään menemään peräsavoon ja vaan ilmoitetaan työntekijöille, että joko meette sinne tai jäätte ilman töitä näin lama-aikaan, kun mistään muualta ei SAA töitä, niin joo, se on musta ilkeää. Lääkelaitoksen, joka on siis ensimmäinen alueellistettava yksikkö, joka pistetään Kuopioon, on nyt jo joutunut luopumaan johtajastaan sekä monesta työntekijästään. Ne menevät siis mielummin kortistoon ja tällä hetkellä todella epävarmoille työmarkkinoille, kuin muuttavat Kuopioon.

Lex Nokia
”Ei hallitus ole suuryritysten ja EK:n vietävissä!”. Ei olekaan, mutta alkaa olla karmean vaikea perustella kun ne esittävät ja hyväksyttävät kaiken maailman Lex Nokiaa. Ei vaan se, että sen perustelut on sangen epäilyttävät, ja että jopa perustuslakivaliokunta piti sitä epäperustuslaillisena (toi on sana? vrt. unconstitutional), mutta sen lisäksi laki on aika tyhmä. Se saa kiinni yritysvakoilijat, jotka vuotavat yrityssalaisuuksia omasta meilistään omalta työkoneeltaan. No sellaista tyyppiä nyt ei varmaan alunperinkään rekrytoitaisi yritysvakoilijaksi, vaan just ehkä waterboyksi.

Pyöräilijät jalkakäytävällä
Tästä olen valittanut ennenkin, mutta nyt kun kesä on alkanut, niin kaikenmaailman sunnuntaifillaroijat ovat taas kaivaneet Helkaman pyöräkellarista, ja painavat menemään tuolla liikenteessä. Ajotielle ei kuitenkaan uskalleta mennä, niin pyöräillään sitten jalkakäytävällä. Hei jos autot pelottaa niin muuttakaa takaisin maalle, tai menkään julkisilla! Ja samalla tavalla jalankulkijat: jos on kaksi kaistaa, jossa toiseen on maalattu kävelijä, ja toiseen pyörä, niin arvaa kumpaa sinun kuuluu kulkea?

Eläkkeet
Hallitus yritti ehdottaa esittävänsä keskustelunpohjaksi eläkeiän nostamista 65 ikävuoteen. Siitä nousi kamala haloo ja yleislakonuhka ja boikotti ja nootti ja mielenosoitus ja yleinen armageddon. Niinpä siitä luovuttiin. Moni argumentti oli, että miten joku voisi jaksaa, jos on jo tehnyt ruumiillista työtä kymmeniä vuosia ja on aivan sairas, niin pitäisi vielä tehdä LISÄÄ töitä. No eihän kukaan nyt mitään sairaseläkkeen tai erikoiseläkeikien (esim. palomiehet jne.) poistamista ollut esittänyt. Jos on sairas, niin ei tietenkään pakoteta töihin kuolemaan asti. Eläkeiän korottaminen oli tarkoitettu niille, joille oikeastaan on aika sama onko eläkeikä 63 vai 65. Yhä kasvava osa suomalaisista tekee siistiä sisätyötä, joka ei ole fyysisesti rasittavaa. Yhä kasvava osa suomalaisista on yhä paremmassa kunnossa vielä 65 vuotiaana, eikä moni heistä vielä koe olevansa ollenkaan eläkeläinen 63-vuotiaana. Suomessa monesti tahdotaan argumentoida asiaa, josta ei edes keskustella (katso kohdat Hauveli ja Eurovaalimainokset).


Miten jotkut luulevat, että uusi äiti ei voi ymmärtää millaista on arki vauvan kanssa
Muutama vanhempi ihminen uskoo, että tulemme tarvitsemaan heidän lastenhoitoapuaan suunnilleen päivittäin. ”Noin sinä nyt sanot, mutta sano minun sanoneen, sinä soitat meille viikon kuluttua synnytyksestä, ja rukoilet, että me otetaan vauva edes pariksi tunniksi, jotta sinä saat nukkua”. Herranen aika, kyllä mä TIEDÄN, ettei vauvat nuku montaa tuntia putkeen, ja että kun vauva on hereillä, niin silloin on yleensä äitikin. Mutta naiset ovat synnyttäneet ja kasvattaneet ja valvoneet lasten kanssa maailman sivu luolissa ja viidakoissakin, niin on se nyt ihme, jos ei meidänkin perhe siihen pysty. Ja onhan sillä lapsella isäkin, joka ihan yhtä lailla osaa pitää lapsesta huolta, kuin äitikin. ”Ei ne osaa mitään, ne antaa sen sulle takaisin, ja sanovat, voi ei, nyt se kakkaa, mitä tehdään?!”. Hyvä luoja, miesten nyt annetaan johtaa valtioita ja suuryrityksiäkin, luulisi ettei pikkuvauva ole liian suuri haaste heidän kapasiteetilleen. Niin ne ajat vaan muuttuvat. Isät osallistuvat raskauteen, synnytykseen ja lasten elämään varmasti eri tavalla kuin ennen vanhaan, eikä vaippojen vaihto teknisesti lahjakkaalle miehelleni tule olemaan yhtään ylivoimaista, niin kuin ei muillekaan. On ihanaa, että ympärillä on huolehtivaisia ihmisiä, mutta me olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on hyvin realistiset käsitykset siitä, millaista elämä ja arki vastasyntyneen kanssa on. Ja jos kaikki ne neuvojatkin ovat siitä selvinneet, niin eiköhän mekin selviydytä.

Oma takinkääntö tupakkalaissa
Vastustin uutta tupakkalakia (joka siis ei enää ole kovinkaan uusi, vaan kaksi vuotta vanha, ja ajankohtainenkin siksi, että tänään tapahtuu viimeiset kopinulkopuoliset sisätilakessuttelut jatkoaikaravintoloissakin) kun se tuli. Siirsin ravintolakulutukseni pääasiassa paikkoihin, joissa oli jatkoaika, ja joissa vielä sai polttaa sisällä. Yhtäkkiä söimmekin sangen usein Uudenmaankadunn Raflassa, joka oli ainoa ravintola, jossa sai syödä ruokaa ja polttaa tupakkia samassa pöydässä. Mutta kappas, tulee tammikuu 2009, ja raskaustesti näyttää kahta viivaa. Tupakat lensivät roskikseen samantien, ja sen jälkeen en ole kessun kessua polttanut. Perjantaina olin tupakoivien tuttavien kanssa vichyllä (muut joivat viiniä), ja he jauhoivat sitä samaa juttua, jota minäkin vuosi sitten jauhoin, että miten typerä on tämä laki jne. Vaan hups, minä olinkin yhtäkkiä sitä mieltä, ettei se laki ole yhtään hassumpi. On ihan kivaa istua savuttomissa tiloissa, koska savullisissa on aika ahdistavaa, ja että ei se pihalle tai koppiin tupakalle meneminen nyt niin kamalaa ole. Voilá, oli tapahtunut takinkääntö.

Hauveli-kommentit ja muut sammakot
Perussuomalainen Oinospentti sanoi eduskunnan täysistunnossa jotain, joka tulkittiin niin, että hän vertasi homoja eläimiin. Kyse oli samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheensisäisestä adoptiosta, ja Pentti oli sitä mieltä, että moraalinen rappio alkaa juuri näin, että hyväksytään epänormaaleja asioita kuten homoparien perheensisäinen adoptio-oikeus, ja jos ei olla tarkkoja niin siitä seuraava askel onkin sitten hauvelin kanssa avioitumisen salliminen. Puhemies tulkitsi, ettei hän sitä ilkeyttään sanonut, vaan korkeintaan tyhmyyttään, (ja tyhmyydestä ei saa eduskunnassa sakottaa). Samankaltainen tapaus hyppäsi silmille toissapäivänä Hesarin etusivulta. Kai Pöntinen, kokkarieurovaaliehdokas Pohjanmaalta mainosti: Stoppi maahanmuuttajasosiaalipummeille, Suomalaisen elämänmuodon puolesta. Ai suomalainen elämänmuoto on sellainen, että siinä ei ole sosiaalipummeja? Luulenpa, että suomalaisia sosiaalipummeja on määrällisesti todella paljon enemmän kuin maahanmuuttajia. Katainen dumasi mainoksen, ja sanoi, että se ei kuvasta Pöntisen näkemystä maahanmuuttajista, vaan vaikuttaa rasistiselta. Tämäkö ei Pöntisparan mieleen ollut juolahtanut hänen suunnitellessaan mainosta? Tästä on siis vedettävissä nyt johtopäätös, että Pöntinen on joko rasisti tai typerä? No, onpas win-win-tilanne äänestäjälle.

Erikoispiirre muuten tossa adoptiokeskustelussa oli se, että valtaosa keskustelusta ei oikeastaan liittynyt siihen lakiesitykseen laisinkaan. Suurin osa ihmisistä puhui siitä, pitäisikö homo- ja lesbopareille antaa adoptio-oikeus. Vaikutti siltä, että siitä puhui osa kansanedustajistakin. Pelottavaa, että ne eivät sen kummemmin ole kartalla siitä, mistä asiasta keskustellaan, mutta päättävät silti pyytää puheenvuoroa. Retoriikka oli monesti tasolla ”jos homopareille annetaan lapsi, niin....” (tähän joku apokalyptinen tulevaisuudenskenaario). Perheensisäisessä adoptiossa se lapsi on jo olemassa. Se lapsi asuu jo siinä perheessä, se pariskunta on jo sen lapsen vanhemmat. Lapsi on jo hankittu, perinteisin keinoin jonkun muun avustuksella. Ei siis ole kyse siitä, että joku random puolustuskyvytön lapsiparka viskataan menemään homoperheeseen kasvamaan homoksi, ilman että siltä kysytään mitään (vai mitä niitää asiallisia argumentteja nyt olikaan). Argumentoitiin siis hirveällä voimalla asiaa vastaan, jota ei edes oltu esitetty.


Huonot vaalimainokset
Jokaisissa vaaleissa on paljon huonoja vaalimainoksia, ja se on tietysti kovin ymmärrettävää. Ehdokkaat eivät ole mainonnan ammattilaisia, eikä ehdokkaalla ole varaa niitä vähiä kampanjarahojaan laittaa mainostoimiston palveluihin. Sloganit ja vaalilauseet keksitään siis itse tai vaalitiimin avustuksella. Mutta jotenkin luvattoman kahvilla useimmat ovat mainostensa kanssa. Suurin osa vaalilauseista ei edes tarkoita mitään, tai ei ole konkreettisia. Vain vaalilauseen näkemällä on täysin mahdotonta päätellä mihin puolueeseen ehdokas kuuluu, tai mitä asiaa hän ajaa. Valtaosa vaalilauseista sopisi joka ikiselle ehdokkaalle. Kuka tekee äänestyspäätöksen ehdokkaan puolesta, koska hän vakuuttaa olevansa ”Suomen ääni Euroopassa”? Eivätkö ne kaikki ole tai olisi sitä? Mitä kertoo ehdokkaasta tai hänen tulevista tekemisistään parlamentissa tai hänen mielipiteistään se, että hän on ”Täyden kympin nainen”? Kuka naisehdokas nyt mainostaisi itseään ”Sellanen kasi miikka -nainen”? ”Lastemme tulevaisuus tehdään tämän päivän päätöksissä”. No totta mooses, mutta minua äänestäjänä kiinnostaa MITKÄ ne päätökset ovat, ja MITEN sinä aiot niissä äänestää! Pitääkö ehdokkaat äänestäjiä idiootteina, vai eikö ne vain tajua, että olisi hyvä jos esitteessä tai mainoksessa olisi jokin muukin mielipide kuin vaikka ”Ihminen ensin. Aina.”.

Jos yritykset myisivät tuotteita niin kuin ehdokkaat myyvät itseään, niin kukaan ei ikinä ostaisi mitään, ainakaan tuotteen oikeaan tarkoitukseen. Kyllä kastelukannujakin voisi mainostaa sloganilla ”Ihminen ensin. Aina.”, eikä se selostaisi tuotteen sisällöstä yhtään sen enempää.

Sitten ovat ne, jotka todella selkeästi sanovat mielipiteensä, joka on tietysti kunnioitettavaa ja kovin ihastuttavaa, mutta asia on sellainen, josta ei päätetä euroopan parlamentissa. Niin kuin nyt vaikka itsenäisyyspuolueen ehdokas, joka mainosti ”Kriittisyys ei riitä. Erotaan EU:sta”. Hyvin selkeästi hän kertoi, mitä ajaa, ja teki sen konkreettisesti. Sellaista äänestäisi mielellään. Vaan kun Suomen EU-jäsenyydestä ei päätetä siellä Euroopan parlamentissa vaan täällä kansallisessa Suomen parlamentissa. Väärät vaalit tuolle mainokselle siis. Yksi ehdokas puhuu ainoastaan terveyspalveluista. ”Onko leikkausjono liian pitkä? Onko lääkärisi epäpätevä?”. Terveydenhuolton on kansallinen ja kunnallinen asia, johon hyvin marginaalisesti noin konkreettisella tasolla vaikutetaan EU:ssa.

Ja sitten ovat vielä ne, jotka maalaavat turhia kauhuskenaarioita, joita kukaan ei edes ole esittänyt. Yhdessä mainoksessa luki, että ehdokas aikoo vastustaa Israelin EU-jäsenyyttä. No voihan näitä keksiä. Vastustetaan porukalla vaikka koulutusjärjestelmän lakkauttamista ja yhden-lapsen-politiikkaa ja valtiollisen sensuuriviraston perustamista. Ei niitä kukaan ole esittänyt - eikä esitä - , eli eipä voida kovin paljosta sitten pistää tilille, jos valittaisiin.

Soinin EU-pätkätyö
Timo Soini on ehdolla eurovaaleissa, koska sen on pakko olla ehdolla kaikissa vaaleissa, koska perussuomalaisista ei tunneta muita kuin se ja Tony Halme, joka ei varmaan voi lähteä ehdolle, kun ei enää osaa varmaan kirjoittaa nimeään, ja Jussi Halla-aho, jota ei päästetty ehdolle, mukamas jonkun muodollisuuden takia. Voidaan sanoa mitä vaan joistain puoluetovereistaan tai puolueen imagosta, mutta Timo Soini on ihan helvetin fiksu jätkä. Ja varmasti hänet myös valitaan Euroopan parlamenttiin. Soini tietää kyllä itsekin kaikki hyvät asiat, mitkä EU on tuonut mukanaan, mutta EU:n vastustaminen nyt on persujen juttu, eikä siitä voida luopua. Eikä se näin kokkarinäkökulmasta edes ole katastrofi, jos Timo Soini valitaan. Timo Soinihan on ilmoittanut, että palaa Suomen politiikkaan heti ensi eduskuntavaaleissa, eli noin puolentoista vuoden päästä. Puolessatoista vuodessa nyt ei kamalasti ehdi saada aikaan Euroopan parlamentissa, ja sen jälkeen hänen paikkansa ottaa listan toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas. Koska Perussuomalaiset ovat vaaliliitossa Kristillisten kanssa, on se suurella todennäköisyydellä Sari Essayah, joka taas euroopan parlamentissa kuuluu EPP-puolueryhmään. Se on se suurin, eurooppamyönteisin parlamenttiryhmä, ja sama jossa Kokoomuskin on. Että kyllä sitä Soinia saa äänestää, se sataa sitten viiveellä todennäköisesti EU-myönteiseen laariin.

Auringonpaiste meidän parvekkeella
Aurinko alkaa paistaa meidän parvekkeelle vasta klo 15. Se paistaa kyllä sen jälkeen monta tuntia, ja on sillä tavalla hyvä, että aamupäivällä ehtii sitten vaikka hoitaa asioita, mutta olisi paljon mahtavampaa jos voisi ottaa aurinkoa omalla parvekkeella koko päivän. Voi näitä hyvinvointivaltion ongelmia.


Mä oon satavarma, ettei kukaan jaksanut lukea tänne asti. Mutta avautuminen teki hyvää. Jos en olisi pyhästi vannonut, että minähän en blogissani käytä hymiöitä, saatana, niin tähän tulisi sellainen.

Superhajuaisti

Mä olen aiemminkin päätellyt, että mun supervoima on superhajuaisti (jonka kyllä vaihtaisin lentotaitoon tai ajatustenlukukykyyn HETI), ja raskaana se vaan eskaloituu. Mulla ei kertaakaan ole ollut mitään pahoinvointia, tai muutakaan (mut on tehty synnyttämään. Luulin, että olin uraihminen, mutta ei), mutta jauhelihan paistamisesta tulevat hajut saavat välillä aivan eksessiivisiä mittasuhteita. Täällä seisoo nyt asunnon joka ikinen ikkuna sepposen selällään, kuten myös parvekkeen ovi ja kaikki sen lasitukset. Kohta on lähdettävä evakkoon, jonnekin Kampin kaduille, missä leijailee vaan katupölyä ja saasteita, jotka siis vieläkin ovat ihan ok mun herkälle nenälle.

Olin tiistaina HS-raadin kevättapaamisessa. Hesari on koonnut noin sadasta henkilöstä raadin, joka joka viikko vastaa erilaiseen kysymykseen, ja perustelee vastauksen. Raati on ollut tosi hauska, koska se pakottaa välillä ajattelemaan asioita, jotka muuten ehkä älyllisen laiskuuden takia jäisivät pohtimatta. Saska Snellman piti kevätkauden päättäjäispuheen, jossa oli top 10 -lista asioista, jotka tämän vuoden aikana ovat ärsyttäneet häntä. Hieno idea! Mä aion tehdä samanlaisen. Mä en kuitenkaan osaa suhtautua näihin asiohin niin kevyesti, että voisin vaan listata ne asiat tähän, vaan munhan täytyy ensin tyyliin tehdä excel-lista KAIKISTA vuoden ärsyttävistä asioista, ja siitä sitten ryhtyä karsimaan, ja toivoa, että saan raakattua asiat kymmeneen. Lista siis odotettavissa huomenna.

Liian kuuluisa ja liian fiksu

Suomalaisilla miehillä on vaikeaa. Yks on liian fiksu ja toinen on liian kuuluisa.

Voi Arto Paasilinna parkaa. Se on siis liian kuuluisa. En mä edes tiedä tarkalleen mistä se koko spektaakkeli sai alkunsa, mutta lehdethän uutisoivat, että Paasilinna oli jonkunlaisessa tappelussa kahden teinin kanssa Kampin Keskuksessa. Paasilinna on analysoinut mistä se johtuu, ja se johtuu siitä, että Paasilinna on liian kuuluisa ja tällaisten tempausten taustalla on kateus. No kyllä julkkikset varmaan joutuvatkin kärsimään ihmisten kateudesta joskus. Mutta… Siis mä en nyt väitä, että olen teinipoikien kautedenkohteiden auktoriteetti ja älyttömän hyvin perillä niistä, mutta voisin kuvitella että ihan tosi, tosi korkealla sillä listalla ei ole just Arto Paasilinna. Mutta joo, salee ei Arton kännillä ollut mitään tekemistä asian kanssa, vaan kateelliset teinipojat vaan piti Artoa liian kuuluisana.

Ja toukokuun Nina Mikkonen –palkinnon voittaja on myös selvillä! (Ei huolta, mä keksin ton palkinnon just ite, ei sitä OIKEASTI ole olemassa. Vielä. Timo T.A.:lla on varmaan joku esitys vetämässä jossain Myrskylän kunnanvaltuustossa). Ja voittaja on…: ARI VATANEN. Onnea Ari, tosi hieno saavutus, tää on hieno palkinto! Oonkin tässä tosi kauan ollut sitä mieltä, että lähes pääasiassa fiksua väkeä on alkanutkin olla meidän puolueessa. Mitä nyt välillä sekoillaan joidenkin tissimuikkeleiden kanssa, mutta pääasiassa on ollut ihan skarppia väkeä. Abortti on murhaa –väki on siirtynyt krisuihin, ja hauvelisuhteista huolestuneimmatkin ovat löytäneet omemman aatteellisen kodin. Mutta kas, voihan niitä paluumuuttaa takaisin, vaikka niitä yritetään loppusijoittaa jonkun muun maan ristiksi.

Hetken tuli déjà vu –fiilis (Ari Vatanen ilmastonmuutoksesta ja itämeren suojelun tarpeellisuudesta: ”nuo ovat myyttejä, joita heitetään lonkalta”). Missä olenkaan kuullut yhtä pettämätöntä argumentaatiota? Ai niin joo: Nina Mikkonen useasta ruotsalaisesta tutkimuksesta, joiden mukaan päivähoito on hyväksi lapselle: ”Tuollaiset ruotsalaistutkimukset, ne ovat nollatutkimuksia, jotka ne ovat itse keksineet”. Ja sitten mä muistinkin, että miksi se palkinnon nimi piti muuttaa Nina Mikkonen –palkinnoksi (kun sen nimi oli aikaisemmin Vitun idari –palkinto).

Lip-lap, lip-lap...

Terveisiä Tampereelta. Tulin esiintymään insinööreille. Mikäs sen hauskempaa perjantai-illan puuhaa kuin neljä tuntia junaa ja tunti insinöörejä?
Päivän ravintolasuositus: Fabianinkadulla, Aleksin ja Espan välissä on avannut uusi italialainen ravintola(tai sitten se ei ole uusi, mutta MÄ löysin sen vasta tänään, ja niinkin nopeasti vain siksi, että ystävä ehdotti lounastreffejä sinne) nimeltä Prego. Sairaan hyvää ruokaa, kiva sisustus ja ilmapiiri, ja nopea palvelu (mulle nykyään tärkeää. Kun on nälkä, on nälkä HETI).
Ja sitten vahinko kiertämään. Kaverini Minnalla luki tänään Facebook-statuksessaan (ilman minkäänlaista selkeää syytä, mut that's beside the point): Lip-lap, lip-lap, maanmainio laituri!
Niin että arvatkaa mikä on soinut päässäni koko päivän? Laulakaapas kerran, ihan huvikseen. Lip-lap, lip-lap, maanmainio laituri. Noin. Nyt se soi teilläkin.

Julkkisehdokas

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Jani Sievisestä ja Joona Puhakasta. Lehdessä on juttusarja, jossa kerrotaan aina samaa aikaa kahdesta eurovaaliehdokkaasta, jotka kisaavat samoista äänistä. Viimeksi taisi olla Ukko Metsola ja Pilvi Torsti, jotka molemmat brändäävät itseään asiantuntijoina. Tänään oli siis kaksi urheilijaa.

Mietin julkkisehdokasjuttua paljon viime eduskuntavaalien alla. Mua ahdisti, että mut silloin tällöin laitettiin julkkisehdokaskategoriaan, koska a) en pidä itseäni mitenkään julkkiksena (se on pääasiassa termi jota käytetään jostain tähtitanhukisojen missiosallistujasta tai tosi-tv-popparista tai tunnetusta näyttelijästä tai jotain. Siis oikeasti kuuluisista ihmisistä), ja b) mähän olen oikeastaan ihan perusbroileri. Liityin Kokoomusnuoriin 15-vuotiaana, tahkosin läpi joka helvetin luottamustehtävän Kokoomusnuorissa, niiden pohjoismaisessa kattojärjestössä, Nuorten Pohjoismaiden Neuvostossa, omassa ylioppilaskunnassani, Suomen Ylioppilaskuntien Liitossa ja kunnallisella tasolla. Olin siis NIIN perusbroileri kun olla voi. Sitten kuitenkin jossain vaiheessa tein osa-aika-ammatinvalinnan, joka toi mukanaan silloin tällöin tv-esiintymisen tai lehtijutun. Voilá: olinkin julkkisehdokas, enkä vakavasti-otettava-ehdokas. En mä tarkoita, että broilerit pitäisi ottaa yhtään sen vakavammin, mutta yleensä otetaan. Niistä tehdään jopa valtiosihteereitä. Itse asiassa JUURI niistä tehdään yleensä valtiosihteereitä. Olin siis vahvasti sitä mieltä, että ei ole aina julkkisehdokasta titteliin katsominen, koska alla saattoi olla pätevä, ajatteleva ihminen, jonka voisi ottaa yhtä vakavasti kuin kenen muun tahansa ”tavisehdokkaan”. Olen siis yrittänyt tämän takia suhtautua avarakatseisemmin myös julkkisehdokkaisiin, ja olla teilaamatta heitä heti osaamattomina. Mikä yksinoikeus broilereilla ja politiikkaan vihkiytyneillä sitä paitsi mukamas edes on politiikkaan? Ihan niin kuin ei voisi tajuta asioita jos ei ole seurannut niitä likeltä vuositolkulla.

Mutta kappas vaan, taas jäin aamun hesarin äärellä kiinni itselleni. Ajattelin, voi ei, ne kyselee niiltä salee tosi vaikeita, ja sit ne ei osaa vastata (niin kuin NYT-liite aina tekee, ihan tahallista ilkeyttään, ja sitten nauretaan Maria Guzeninalle kun sillä menee kaksi taulua sekaisin tai jotain). Tietenkin kysyivät. Paitsi että eivät vaikeita. ”Mikä on yhteispäätösmenettely?”. Kysymys, jonka vastauksen tietää varmaan suuri osa kansalaisistakin; ainakin ne jotka edes joskus ovat vaikka lukion tunnilla perehtyneet EU:n päätöksentekoon. Mutta ei Jani Sievinen. Okei, tietenkin olisi plussaa jos ehdokas tietää, miten päätökset EU:ssa syntyvät. Toisaalta: miten sikaa kysyä tollasta. Ei kysytty Ukolta ja Pilviltä tuota. Niiltä kysyttiin oikeita substanssikysymyksiä, ei niille pidetty mitään yhteiskuntatietouden pistareita. Jopa päämedia siis suhtautuu vähän läpällä julkkisehdokkaisiin, miksipä ei siis kansalaisetkin? Mutta kuten sanoin, jäin itselleni kiinni tekeväni samoin. Ainakin asetin riman alemmaksi. Ahdistus iski heti ensi palstamilleillä. ”Toivottavasti ne osaa, toivottavasti ne ei nolaa itseään”. Onhan se nyt kamalaa, että ajattelee noin. Ei kai yhdenkään puolueen pitäisi asettaa ehdokkaita, joiden puolesta saa hätäillä substanssihaastattelussa? Ja kuinka paljon alemmas asetin heille rimankin! ”Katos vaan, toi Joona Puhakka on kuullut Lissabonin sopimuksesta, hienoa!”. Siis haloo! JOKAINEN on kuullut Lissabonin sopimuksesta, jos on lukenut yhdenkään päivälehden tai katsonut yhdenkään uutislähetyksen viimeisen parin vuoden aikana. Suuri osa kansalaisista tietää jopa pääpiirteittäin mistä se kertoo, tai ainakin jotain sen sisällöstä, ellei muuten niin Irlannin äänestämisien myötä.

Joona Puhakka sanoi tosi fiksusti haastattelussa: ”Ei entistä uimahyppääjää olekaan syytä äänestää, mutta Joona Puhakkaa on”. Ja niinhän se on. Julkkisehdokaskin pitää arvioida yksilönä, niin kuin kaikki muutkin ehdokkaat. Ehkei pidä kärsiä suhteettomasti koko loppuelämäänsä siksi, että aikoinaan oli poikkeuksellisen lahjakas jossakin asiassa. Ei se lahjakkuuden määrä ihmisessä mikään vakio ole, että ”jos se osasi uida tosi kovaa, niin se ei varmaan ole kovin fiksu”. Pilvin pimein ehdokaslistoilla on ehdokkaita, joiden kovin näyttö tai titteli on ”peruskoulu suoritettu”, ”reservin upseeri” tai epämääräisesti ”projektipäällikkö”. Mikä heidät muka automaattisesti tekee niin päteviksi, ettei heidän asiantuntemustaan tarvitse kyseenalaistaa ja dissata?

Tästä nälkävuoden mittaisesta puolustuspuheesta huolimatta, voin kuitenkin paljastaa, etten aio äänestää jutun haastateltavista kumpaakaan. Enkä ketään muutakaan julkkista. Mutta toivon heille samoja lähtökohtia kuin kelle tahansa muulle kauppatieteiden kandidaatille tai yrittäjälle.

Ja jos ketään kiinnostaa, niin itse äänestän Ukko Metsolaa, ja suosittelen sitä muillekin.

Väärä hälytys

Ai kesä vai? Yeah, right. Mä suoritin jopa eilen kenkienvaihto-operaation, ja näin mut sitten palkitaan? Kenkienvaihto on siis se kun kellarista haetaan isot jätesäkit, ja vaihdetaan sieltä kesäkengät asuntoon, ja talvikengät kellariin. Kengät eivät kuulemma mahdu meidän asuntoomme (vaikka mun mielestä se on kyllä ihan priorisointikysymys. Mä en oikeasti TARVITSISI uunia tai VIITTÄ kaappia astioille). MUN kenkienvaihto-operaatiosta huolimatta niin tänään siis satoi loskaa ja ukkosti (outoa, ettei universumi ja Gaia ja sääkartat toimikaan mun kenkäsesonkien mukaisesti). Mutta tämä kaikki onkin ollut väärä hälytys. Kesä ei ole vielä täällä. Mun ikkunan ulkopuolella on loskaa.

Poliittinen lapsuus

Jan Erola kolumnoi Metro-lehdessä taistolaisuudesta ja kapinasta, ja muisteli ensimmäistä poliittista kannanottoaan:
”Oma ensimmäinen poliittinen kannanottoni tapahtui arviolta nelivuotiaana. Perheemme ohi marssineessa vappukulkueessa huudettiin: ”Kansanvallan puolesta, S-K-P!”, johon isäni vitsaili: ”Vieraan vallan puolesta, S-K-P.” Ja minähän poika aloin huutamaan isäni väännöstä. Tuli isällä kiire tukkia jälkikasvun suu.”

Mä yritin muistella omaani. En muistanut. Sen tiedän, että jo pienenä fanitin poliitikkoja. Olin ilmoittanut kirkkain silmin, että kolme idoliani ovat Jasser Arafat, Olof Palme ja Ronald Reagan. Asuimme silloin Ruotsissa (vuosi oli 1983 tai 1984), ja Olof Palmea rakastettiin varauksettomasti, ja kai kansankodin ilmapiiri minuunkin kerhossa tai hiekkalaatikolla sen verran tarttui, että se selittää Palmen. Arafatissa veikkaan, että minuun on ehkä vedonnut omalaatuinen ulkonäkö, ja se turbaanin tyyppinen päähine. Ronald Reagania en osaa selittää. Vaikka myöhemmin tajusinkin, ettei kukaan heistä mikään poliittinen idoli minulle voisi olla, niin jokaisella heistä on pieni paikka siellä nostalgisessa sopukassa sydäntä, missä vaalitaan muistoa ja rakkautta ensimmäiseen idoliin. Joillain se oli Neumann, mulla se oli Palme, Arafat ja Reagan.

Veljeni ei varsinaisesti tule siskoonsa tässä fanittamisessa. Tarhassa hänen yksi ensimmäisista toiveammateistaan oli kyllä presidentti, mutta sitten se vaihtui, ja Calle ilmoitti, että hänestä tulee joko poliisi – tai onnenpyörän juontaja. Kerran tarhantäti kyllä kysyi äidiltäni, että puhutaankohan meillä kotona paljon politiikkaa. Mamma hämmästyi, ja sanoi, ettei varmaan enemmän kuin muissa perheissä. Sen takia vaan täti oli sitä ihmetellyt, kun meidän Calle puhui Kalevi Sorsasta ja Iiro Viinasesta tarhassa niin kuin ne olisi ollut meidän perhetuttavia.

Ol niingon gotonas Raumall

Terveisiä Raumalta! Välillä on hyvä matkustella paikkoihin, jossa ei puhu kieltä. Se avartaa. Rauma vaikuttaa kauniilta kaupungilta, mutta kaikki kaupungit ovat kivoja kun aurinko paistaa. Oon ollut täällä vain kerran aikaisemmin, ja se oli joku juhannus RMJ:ssa, joten kovin paljoa siinä ei ehtinyt sightseeingiä tehdä Rauman keskustassa.

Sen verran amatöörimatkailija kuitenkin olin, että katsoin vain nopeasti kartasta ennen lähtöä, että missä hotelli, keikkapaikka ja linja-autoasema sijaitsevat. Mutta en katsonut mitään katujen nimiä, maamerkkejä tai edes ilmansuuntia (niin kuin ne nyt edes olisivat auttaneet, mä mikään partiolainen ole). Rookie mistake. Muistatteko sen tehtävän Speden Speleissä, jossa toinen joutui sokkona piirtämään tussilla labyrintissa, vain joukkuekaverinsa ohjeiden perusteella? No mä menin vähän samalla tavalla. Tiesin, että äitini on töissä, ja siellä tietokoneen ääressä. Käskin hänen avata Eniron karttasivut, ja sitten hän kartturina ohjasi mut perille. Ja väärään suuntaan kävelin vain kerran.

Kuten aina matkalle lähtiessä, kannattaa opetella muutama käytännöllinen lause paikallisella kielellä ("Herr Ober, ich möchte noch eine Tasse Kaffee" = saksaa, herra tarjoilija, tahtoisin vielä yhden kupin kahvia; "Yo me llamo Juanita, y soy vuestro gia hoy" = Espanjaa, Nimeni on Juanita ja olen oppaanne tänään; "Apudne te vel me" = latinaa, teille vai meille). Ystäväni Sanna puhuu kieltä sujuvasti, ja kuullessaan mihin olen menossa, reagoi näin:

Mun kotikaupunki! Ens kerralla pyydät siis multa kielioppitunnin tai mukaan tulkiksi! Apu on lähellä! Olehan Raumalla kuin kotonasi, mutta yritä kuitenkin käyttäytyä.

Mnuun gotokaupunk! Snää vois ain kyssy mnuult giäloppi tai otta fölihi tulkkama! Kyl stää appu löyty aiva nurkilt! Ol niingon gotonas Satakunna pääkaupungis, mut älä kus rapuil.

Otin Sannan neuvosta vaarin, ja toisin kuin muissa vierailemissani kaupungeissa, en ole kussut rappusille.

Mamma B.

TomaattejaTomaatteja on pohjoismaiden suurimmat stand up –festivaalit, ja ne järjestetään joka vuonna toukokuussa Hämeenlinnassa. Niin myös tänä vuonna, tarkemmin 21-23.5. Tänään järjestettiin festareiden lehdistötilaisuus.



Koomikkokermaa (Kuvassa vasemmalta oikealle: Teemu Vesterinen, Niko Kivelä, Ilari Johansson, Mika Eirtovaara)




Lehdistötilaisuudessa kerroin miksi juuri nämä festivaalit ovat minulle merkittävät. Festarikeikkani ovat nimittäin viimeiset keikkani pitkään aikaan. Kesäkuun ja heinäkuun olen kesälomalla, ja elokuusta jään äitiyslomalle. Esikoinen ilmestyy maailmaan syyskuussa.

Siinäpä siis syy siihen, että vapun suurin hehkutusaiheeni oli nakit, eikä vaikka skumppa ja aurinkoinen sillis Kaisaniemessä, ja miksi lomatarinat eivät yhtään liity pina coladaan tai sangriaan. Tämä vuosi on mennyt mehulinjalla ja savuttomasti, ja sama linja jatkuu. Ja olen ihan valtavan onnellinen.

Mutta hoidetaanpa muodollisuudet. Kun kertoo olevansa raskaana, kysytään automaattisesti seuraavia asioita, joihin nyt siis kollektiiviset vastaukset alla:

Miten olen voinut? No kiitos erittäin hyvin. En ole oksentanut kertakaan. Alussa närästi ja pieretti (se on sitä ”raskaana olevan naisen hehkua”, josta puhutaan), mutta se meni ohi nopeasti. Meillä on kovin kiltti lapsi, koska sitä ei edes huomaa, koska se ei okseta äitiä ollenkaan. Välillä se päättää käydä makaamaan rakon päälle, ja sitten pitää juosta vessaan, mutta pitäähän sitä nyt pientä kiusaa välillä tehdä.

Onko kaikki mennyt hyvin? Kyllä, kaikki on mennyt todella hyvin. Isä ja äiti ovat hyvin, hyvin onnellisia, ja hymyilevät toisilleen intiimiä, ymmärtävää, autuasta hymyä. Äitini kutoo mummopäissään sukkia ja täkkejä, ja anoppi on ihan yhtä innostunut. Veljeni suunnittelee lähinnä miten siskontytärtä tai –poikaa voi käyttää hyväkseen tyttömagneettina. Ultraäänessä vauva on näkynyt, ja se käyttäytyy niin kuin sen kuuluukin. Ultrassa näin myös, että vauvallani on pää. Tulee äitiinsä.

Tiedättekö tuleeko siitä tyttö vai poika? Emme tiedä, ja jos tiedämmekin, niin sanomme, ettemme tiedä, koska muuten kaikki tivaavat, että tiedämmekö kumpi se on.

Joko olette keksineet sille nimen? Muutamia finalistinimiä alkaa olla short-listillä. Ja ei kiitos, emme tarvitse apua, haluamme keksiä nimen itse. (Ystävilleni tiedoksi; Lotto-Mario (miesversio Lotta Mariasta) ja Balthazar olivat ihan hyviä ehdotuksia, mutta eivät valitettavasti tällä kertaa pärjänneet kilpailussa).

Mamma Backlund lähtee nyt Wayne’siin hakemaan lattea, johon on viime viikkojen aikana tullut jokapäiväinen himo.

Aaaarghhhh!

Mä en kestä. Mä en kestä, en kestä, en kestä. Ei näitä saisi rankkareilla ratkaista!

NiksiPirkka rules

Taantumapäissäni hankin kaikki bonuskortit. Siis kaikki. On Plussa, on Ässä ja on Ykkösbonus. Boikotoin niitä kauan, ja onnistuinkin olla hankkimatta niitä (”minun kulutustanihan ei mikään etulärpäke ohjaa!”), mutta nyt sitten päätin, että kai mä olen niin aikuinen että on hankittava etukortti. ETUKORTTI. Voi luoja. No, etukorttien kylkiäisinä tulee tietysti kaiken maailman etupostia sitten kotiin, näiden muassa tietysti K-Plussa-lehti eli Pirkka-lehti. Ja tiedätte mitä se tarkoittaa! NIKSIPIRKKAA! Erinomaisia niksejä oli palsta pullollaan, mutta tää oli ehkä mun suosikki:

Kärsitkö sängyssä, kun kumppanisi nukahtaa, vaikka luulet, että keskustelette vielä päivän tapahtumista? Pitäkää nukkumaan mennessä käsissä naruja, joiden päissä on kaasuilmapallot. Nukahtaessa ilmapallo nousee kattoon, jolloin toinen tietää, että on turha on enää jutella.

Vau. Kyllä on ihmisillä ongelmat, mutta onneksi myös mielikuvitukselliset ratkaisut! Meillä toi yleensä ratkaistaan kysymällä ”nukutsä?”. Mutta että jollekin tuo on tosiaan monena iltana tuottanut päänvaivaa? Mitenköhän kauan tämä henkilö on puhunut, kun niin harmittaa tarinan lopussa, että ei tiedä missä vaiheessa jorinaa partneri on nukahtanut? Ja kuinka kauan on pohdittu sitäkin, että milläs tavalla tämä ratkaistaisiin? Tämä ei mulle varsinaisesti ole tuttu ongelma, eli voihan olla, että tämä on aivan loistava niksi. Tuntuu siltä, että sen todellakin on oltava suuri ongelma, koska niksinkeksijän mielestä kaasupullon pitäminen kotona, kaasuilmapallojen täyttäminen parin päivän välein, ja sellainen kädessä nukahtaminen ovat ratkaisuna ihan suhteessa ongelman kokoon.

Nakkivappu

Lotta became a fan of keitetyt nakit, niin kuin Facebookissa sanottaisiin. Söimme vappulounaaksi vappuruokaa eli nakkeja ja perunasalaattia, mutta mä en tykkää perunasalaatista, joten mä söin pelkkää nakkia. Ja vähänkö oli hyvää! Mulla on ihan sellainen olo, että mua on jotenkin huijattu tähän asti. Mä oon syönyt nakkia vaan muodossa nakkikastike ja paistettu nakki ja kumpikaan ei ole kovin kummoista. Mutta siis nää keitetyt nakit! Miten helmee!?

Mä luin mitä mä tossa kirjotin, ja nyt mua hävettää, koska miten luuserivapulta (ja –ihmiseltä) tää oikein kuulostaa, kun vapun kohokohta on ollut keitetyt nakit, ja on näin suhteettoman liekeissään nakeista? Joo-o. Mä todellakin bloggasin just nakeista. Että näin. Hauskaa vappua. Ei hätää, vaikka on työväen juhla. Kyllä tänään saa juhlia herrasväkikin.

Mustanaamio metronkuljettajana

Jäinpäs itselleni kiinni. Olen olevinani kovin suvaitsevainen ja tasa-arvoinen, mutta kun näin musliminaisen töissä, niin hämmästyin. Ilahduin, mutta hämmästyin. Valveutunut, indeed. Aika kapeakatseista ajatella, että huivinaiset ainoastaan ovat kotona ja hoitavat lapsia. Kyseinen nainen vieläpä oli metronkuljettaja. Seisoin Kalasataman metroasemalla aamukymmeneltä kun metron kärki hurahti ohitseni. Noin nopeasti ohikiitävällä ensivilkaisulla aurinkolasipäinen huivinainen näytti ihan Mustanaamiolta.

Päivittelin jo kotona sitä, että joudun heti aamusta kulkemaan metrolla. Että eikö Geneven sopimus koskekaan kaikkia, vaan yritykset voivat järjestää palavereja ihan missä haluavat?! Mutta koska palaveri ei ollut SUPERaikaisin, vaan 9.30, niin olinkin ohittanut pahimman ruuhkahuipun. 9.06 metro oli melkein tyhjä, samoin klo 10:n paluumetro. Muistan ajat ennen avoliittoa kun piti Miehen luota aamulla kaukaa idästä samota metrolla töihin yhdeksäksi. Kävi ilmi, että hullut ja avohoitopotilaatkin käyttävät metroa ilmeisesti lähinnä ruuhka-aikaan. Vaikka parempi varmaan se, kuin että tulisivat itäväylää omalla autolla.

Join päiväteetä Baker’sissa, ja käytin siinä sitten samaisen ravitsemusliikkeen vessaa. Vieläpä invavessaa. Siitä tulee aina vähän huono omatunto, koska sen tekee yleensä laiskuuttaan tai mukavuudenhaluaan. Tästä nimenomaisesta invavessasta voisi myös käyttää sanaa Vittuiluvessa. Paperi on sijoitettu melkein parin metrin päähän pöntöstä. Epämukavaa ja hankalaa terveillä jaloilla, mutta täysin mahdotonta liikuntarajoitteiselle. Sillee että: pissaa vaan, mutta pyyhkiminen ei käy päinsä.

Vittuilukolumnisti par excellence

Jyrki Lehtola (olenko jo maininnut, että se ehkä on jumala?) on sattunut viime viikkoina kirjoittelemaan kahdesta julkkismiehestä, jotka löysästi tai vähemmän löysästi ovat kokoomukseen kallellaan (ei niin että sillä on tän asian kanssa mitään tekemistä, mutta se yhdistää näitä kahta. Ja ehkä se, että ne ovat naistenmiehiä, tai niin ainakin sanotaan). Ja siitä ovat herrat vähän pahastuneet. Ensin Lehtola kirjoitti Aleksi Valavuoresta, joka blogissaan vastasi Lehtolalle, ja nyt Lehtola kirjoitti Oskari Katajistosta, joka myös vastasi.

Joo, ehkä Katajisto on oikeassa, ja Lehtola on vittuilukolumnisti, mutta Lehtola on niin paljon PELOTTAVAMPI vittuilukolumnisti kuin ne muut, koska Lehtola on oikeasti älykäs ja kirjoittaa viihdyttävästi ja osuvasti.

Onhan se tietysti epätasainen tilanne, kun joku harkitussa kolumnissaan kirjoittaa toisen blogista. Eihän bloggaajan tarvitse olla kirjallisesti lahjakas, eikä kirjoitukset aina ole muuta kuin tajunnanvirtaa. Kyllä mäkin tsemppaan vähän enemmän kuin kirjoitan kolumnia, joka julkaistaan lehdessä, ja josta mulle maksetaan palkkio. Ja toisaalta, Lehtolan kolumni salee aiheutti suunnattoman kävijäpiikin Oskari Katajiston blogissa. Ilmaista mainosta.

Mutta siis aivan ihanaa, että pojat niin närkästyivät Lehtolan kirjoituksesta, että vastasivat! Suurin osa julkkiksista on kuitenkin sitä ”we do not negotiate with vittuilu-columnists” –koulukuntaa, mutta ei! Eivät Aleksi ja Oskari! Ja se on mahtavaa, koska muutenhan kaikki olisivat parissa minuutissa unohtaneet Lehtolan kolumnin ja jatkaneet Iltalehtensä lukemista johonkin toiseen tärkeään uutiseen (Hullu Maailma: Mies söi banaanin ja kakkasi kilpikonnan!).

You know you love me. XOXO.

Sain juuri sähköpostin jonkun kansainvälisen järjestön sähköpostilistalta, jolle olen joskus ammoisina aikoina kv-politiikkapäissäni liittynyt. En avannut, mutta aihe oli: ”Win fellowship in Mexico”. Just tällä hetkellä todella houkuttelevaa, varmasti aiheuttaa hakemusryntäyksen.

Me oltiin viikko Mallorcalla. Kyllä, Mallorcalla. ”Mikko-Sika Mallorcalla, läski tirisee palmun alla” lauloi… no, joku suomalainen mies. Matkailu alkoi siitä, että olimme päättäneet lähteä pariksi päiväksi Tukholmaan. Mies lähetti töistä viestin: ”Lennot Tukholmaan 170 €, +3 astetta. Lennot Barcelonaan 150 €, +20 astetta. Mitä me ollaan ajateltu?”. Niinpä muutimme kohdetta Barcelonaan. Mutta sittenpä matkatoimisto ilmoitti Helsingin Sanomissa, että matka Mallorcalle maksaisi 299 €, ja sitten oli pakko ottaa se. Ja itse asiassa se olikin aivan erinomainen valinta! Suomalaisia ei ollut juuri laisinkaan (onko tosi kauheaa pitää sitä hyvän loman kriteerinä?), ilma oli ihana ja Mallorca ei ollut yhtään sellainen Kanaria. Palma on kiva kaupunki, shoppailumahdollisuudet kunnossa ja nätti vanhakaupunki. Ja voi mikä onni meillä kävi, kun samana viikkona Palmassa järjestettiin kansantanssifestarit, ja eri maiden kansantansseja tanssittiin joka nurkassa, ja Palma raikasi säkkipilleistä.

Oh joy, tänään tulee Gossip Girl. Mä oon niin koukussa. Mutta siis ei se ole säälittävää, koska katsoohan sitä muutkin aikuiset. Katsoohan?

You know you love me. XOXO Gossip Girl.

Urheilun erikoisasiantuntija

Ottaakohan fudismaajoukkueen pelaajia päähän se, että lätkänpelaajat ovat miehisesti LEIJONAT, ja siksi että yksi urvelolintu kerran pölähti niiden kentällä, niin jalkapalloilijat ovat nyt ihan yleisesti Huuhkajat?

Mä olen tänään seurannut urheilua. Mun mielestä oli hienoa, että Vaasan Sport voitti Ässät. On aina jotenkin kivaa sympatiakannattaa altavastaajaa. Toivottavasti ne pääsee liigaan. Play offeissa mä joudun kannattamaan Jypiä. Meillä on perheessä YYA-sopimus, jonka mukaan Mies kannattaa HIFK:ia jos ei voi kannattaa Jypiä, ja toisinpäin. Hyvä, että olen nyt tällä tavalla urheiluasiantuntija. Oon tiistaina menossa Tuomio-ohjelman kuvauksiin todistajaksi. Olen syyttäjän todistaja, ja syytettynä on Mikael Jungner. Joo, urheilukytkös on ehkä vähän kaukaa haettua, mutta tajuutte.
Toinen urheiluhuomio, jonka tein, oli että Kiira Korpi on oikeastaan naispuolinen Markus Pöyhönen. Se on Suomen kuuluisin taitoluistelija. Sitä hehkutetaan hulluna, mutta ilmeisesti kuitenkin lähinnä siksi, että on hyvännäköinen, ei siksi, että se sitten pääsisi johonkin MM-kisoihin. Tarvitsisikohan urheiluruutu (tai vaikka urheilukanava) ammattilaiskommentaattoreita? Mulla ois nyt vähän vapaata kalenterissa.

Kuin kaksi marjaa

Lisää koukutusta. Koska YLE:n uutisissa kerrottiin Twitteristä, päättelin, että olen auttamattomasti myöhässä. Jos YLE (of all medias) kertoo uudesta hypestä, eikä vielä itse ole siellä, on kalkkis. Yritin paikata, ja liityin heti. Nyt twitteroin päivittäin. Mutta ei siellä ollenkaan ole kaikki. Siellä on Barack Obama ja minä. Ja Jyrki Kasvi. No okei, on siellä muutama muukin. Mutta voisitteko nyt please kaikki liittyä Twitteriin, jotta siellä olisi enemmän hauskoja ja hyviä päivittäjiä? Kiitos.

Ja sitten tämän viikon "Kuin kaksi marjaa". Ystäväni Jaajo kommentoi tätä Facebook-statuksessaan, ja kyllä, näinhän se menee: (Tää ei ehkä ole ihan yhtä hyvä kuin Sauli Niinistö ja Butthead, tai Lauri Tähkä ja Repe Sorsa, mutta melkein)



Pappa Fritzl aus Österreich?



Kauneuskirurgi ja tähtitanssija Rolf Nordström?

Stackars Prins Daniel

Matkustaminen on joskus vaikeaa. Aika useinkin. Oli se sitten juna, bussi, tai lentokone. Tiistaina kävin Kouvolassa. Elämä on tällä hetkellä aika paljon reissaamista pitkin maata, ainakin vielä maaliskuun loppuun asti. Viikonloput olen kiertueella Amarilloissa Mr. Hyde -bändin kanssa, ja muutamana arki-iltana viikossa juonnan Kokoomuksen Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa -kiertueen keskusteluiltoja. Nekin ovat eri puolilla maata, ja tiistaina siis Kouvolassa.

Nokkelana tyttönä olin laskenut, että jos olen Kouvolassa puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua, niin se riittää. Ei-niin-nokkelana tyttönä en ollut ottanut huomioon, että VR ei suinkaan AINA ole luotettavin matkanjärjestäjä. Junan piti lähteä neljältä, mutta rautatieaseman valotaululla ei vielä minuuttia vaille neljä ollut lähtöraidetta. Sitten onneksi tulee kuulutus: ”Intercity juna 77 Kajaaniin, lähtee. Hyvää matkaa.” Ja sama ruotsiksi ja englanniksi. Okei, hyvä. No kiitos. Tää auttaa. Neljältä tulee uusi kuulutus, ei enää se mekaaninen VR-ääni, vaan jonkun miehen live-kuulutus. ”Intercity 77 junan lähtöraide ilmoitetaan myöhemmin”. Ai. No mutta kiva. Mitenköhän paljon myöhemmin, kun sen junan pitäisi lähteä just nyt?
Vihdoin juna ilmestyy, ja lähtöraidekin ilmoitetaan. Pasilaan juna ajaa kävelyvauhtia. Eläintarhan kentän kohdalla juna hidastaa. Ai hyvä, pysähdytään hetkeksi. Ilman muuta, ei nyt kerralla mennä liiallisuuksiin, ja aivan satasta ruveta ajelemaan. Kerran pysähdytään myös matkalla Tikkurilaan. Hyvä, yleensä ei jääkään tarpeeksi aikaa ihailla vantaalaisten teollisuusalueiden maisemia. Lopulta pääsin kuitenkin Kouvolaan, enkä edes ollut montaa minuuttia myöhässä. Ja tilaisuuskin odotti mua (tai monestihan ne odottaa, jos juontaja puuttuu).

Mua ahdistaisi olla prinsessa, mutta näyttää olevan vähän ahdistavaa toi tulevan prinssin hommakin. Katsokaapas Danielin silmäpusseja. Mun teoria on, että ne ovat pitäneet sitä kahlittuna linnan kellarissa viimeiset kuukaudet, kunnes se lupasi kosia. Ne ovat kiduttaneet sitä (tosin aika lempeästi, koska ne on kuitenkin ruotsalaisia). Siitä tehtiin sellainen Stepford Husband. Suu hymyilee, mutta noi silmät… Silkkaa tuskaa.

Jalankulkija kuolee aina

Helsingin Sanomat hämmentää otsikoillaan. Jalankulkija kuolee liikenteessä lähes aina varomattomuuttaan Helsingissä. Kyllä toi varmaan ihan oikein on (ehkä? Kielipoliisit, what say you?), mutta piti lukea pariin kertaan ennen kuin ymmärsi. Pelästyin jo, että oh dear, mähän olen jalankulkija, ja nyt siis kuolen aina. Ei pidä ehkä lukea näin myöhään illalla. Tai ajatella.

Re edellinen postaus, joka liittyy lumisemiseen. Sain ihanan kirjeen 80-vuotiaalta rouvalta Lappeenrannasta, joka raportoi jo kirjoittaneensa ja lanseeranneensa sanan kirjeissään tuttaville ja sukulaisille Kupioon, Mikkeliin, Ruotsiin ja Englantiin! Seuraavaksi on lähdössä kirje siskolle Varkauteen, ja siihenkin hän meinaa asiasta kirjoittaa. Se puoli maasta on siis hoidossa. Aivan huippumummo! Valitettavasti ei ollut hän laittanut minkäänlaista osoitetta kirjeeseensä, joten en pääse häntä kiittämään. Ihana täti.

Mä aion ehkä ensi viikolla olla huono kansalainen, ja lintsata talon yhtiökokouksesta. Viimeksi kun menin, jouduin heti pöytäkirjantarkastajaksi. Voihan olla että mun karma suorastaan magneettisesti vetää puoleensa kovan luokan luottamustehtäviä (kuten just toi pöytäkirjantarkastajan homma). Nyt kokouksessa valitaan hallitus, enkä aio ottaa mitään riskejä. Siksi katson parhaaksi lintsata. Paneudun tollasiin asiohin sitten kun oon eläkkeellä (siis KUUSIKYMMENTÄVIISIVUOTIAANA, johon sopeudun oikein hyvin, kiitos vaan, enkä saatana heti käy itkemään ja uhkaamaan yleislakolla).

Katsokaa, ulkona lumisee!

(Kolumnini eilisessä Etelä-Saimaa -lehdessä)

Suomi on kaunis kieli. Moni pitää suomea kovin kulmikkaana ja kovana kielenä, sillä sitä siivittää niin monesti kaksoiskonsonantit ja ä- ja ö-äänet. Kuulostaa niin vaivattomalta ja helpolta sanoa esimerkiksi ”je t’aime” tai ”I love you”, kun taas ”minä rakastan sinua” tulee kakien ja pykien. Se kuulostaa sitä paitsi Vakavalta. Kovin, kovin Vakavalta.

Osaan ehkä arvostaa suomenkielen moninaisuutta ja nyansseja, koska se ei ole äidinkieleni, ja olen saanut puoliulkopuolelta tutustua kieleen. Ajatella, että esimerkiksi epäjärjestelmällistyttämättömyyttänsäkäänköhän oikeastaan on ihan järkeenkäypä pohdinta jostakusta ihmisestä!

Yksi suomenkielen parhaimmista sanoista on ehdottomasti ”jaksaa”. Englanninkielestä, joka on olevinaan universumin ykköskieli, puuttuu täysin tämä aivan korvaamaton käsite! Joskus olo on sellainen, että ei vaan jaksa. Lähdetkö kahville? En mä jaksa. Imuroitko tänään? En mä jaksa. Malla soittaa, vastaatko? En mä jaksa. Englanniksi ei voi vastata niin. Englanniksi joko ei ole energiaa (I don’t have the energy), ei ole aikaa (I don’t have the time), ei viitsi, joka kuulostaa kovin negatiiviselta (I can’t be bothered), tai ei halua (I don’t want to). Mutta nuo ovat todella huonoja vaihtoehtoja, koska mikään niistä ei vastaa sitä, että EI VAAN JAKSA.

Suffikseista ja jännittävistä ylipitkistä sanayhdistelmistään huolimatta olen löytänyt suomenkielen yhden pienen puutteen. En tiedä kuinka moinen lapsus on käynyt, koska suomenkielen keksijät ovat kovin mielikuvituksellisia ja omiaan suojaamaan kieltä. Sen todistaa se, että lainasanoja on suomessa hyvin vähän. Saksassa ja ruotsissa niitä vilisee kielessä vaikka kuinka paljon, kun taas suomessa heti on keksitty ja otettu käyttöön omat sanat vaikkapa tietokoneelle, sähköpostille tai turvatyynylle. Siksi onkin ihmeellistä, että suomeksi ”sataa lunta”!

Monilla muilla kielillä lumensatamiselle on omat sanat. Det snöar på svenska, es schneit auf Deutsch and it snows in English. Ajatelkaa, mitkä mahdollisuudet olisi päästä luomaan tälle ilmiölle uutta sanaa suomeksi! On tylsää, että vain ”sataa lunta”.
Soitin kielitoimistoon, ja kysyin, miten minun pitää toimia, jotta saan kieleen uuden sanan. Sieltä vastattiin, että se tulee sitten vähän niin kuin itsestään, kunhan ihmiset alkavat käyttää sanaa. Niinpä minun pitää nyt markkinoida tätä sanaa. Harkitsin kahden vaihtoehdon välillä. Olisiko parempi, että luntaa vai että lumisee? Pitkän puntaroinnin jälkeen, päädyin lumisemiseen, koska luntaminen oli kovin vaikea taivuttaa (eilen lunsi, ulkona on luntanut). Ulkona lumisee. Kuinka kauniilta ja tunnelmalliselta se kuulostaakaan! Tulkaa lapset, ulkona on lumissut! Ottakaa omaksenne tämä sana ystävät, parin vuoden päästä olemme tehneet historiaa, ja saaneet tämän sanan valtakieleen. Liittykää lumisemisrintamaan!

Antikulutusaktivisti

Mua väsyttää! Mua väsyttää niin paljon, että mua itkettää! Tässä teille ilmainen neuvo: jos menette Rovaniemelle, niin älkää missään nimessä asuko Sokos Hotel Vaakunassa.

Koska ehkä oman talon esiintyjät ovat mahdollisesti (ilmeisesti) jossain ruokaketjun häntäpäässä, niin meidät laitettiin asumaan suoraan alakerran yökerhon yläpuolelle. No onhan noita, mutta kelatkaa, että vaikka Rovaniemellä on ihan vitun kylmä, ja taloja varmaan eristetään niin saatanasti, niin äänieristystä eivät sitten ole taloon laittanut.

Ei vaan se, että musa kuuluu niin kovalla ja niin hyvin, että ei ainoastaan erota biisejä, vaan myös niiden tarkat sanat, mutta sen lisäksi dj on bassopäissään vetänyt nekin nupit kaakkoon. Tuntuu ihan siltä, kuin joku olisi laittanut sängyn sisään neljä sub wooferia, ja ne latais täysii. Sydän hakkaa nopeammin, ja rintakehä vaan kumisee musiikin mukana. Tää on TODELLA ahdistavaa.

Mä oon yrittänyt nukkua neljä tuntia. No can do, not in this establishment. Ja kelatkaa, eikö just nukkumisen kuitenkin pitäisi olla näiden ydintoimintaa?

Mulla soi kello tasan neljän tunnin päästä. Neljä tuntia ei riitä mulle yöuniks. Hyvä että ees kahdeksan riittää. Ja vielä tuntiin ei oo valomerkkiä tiedossa, eli bileet alhaalla varmaan vaan paranee, ja mun vitutus kovenee.

Ja mitään ei voi tehdä. Mä aloitin nousemalla puoli tuntia sitten sängystä, ja kirjoittamalla tulikivenkatkuisen asiakaspalautteen Sokos hotellien nettisivujen kautta. Menin takaisin ”nukkumaan”. Ei se auttanut. Tää on ihan sama kuin jos sänky ois tuolla keskellä tota yökerhon tanssilattiaa. En mä ees melusta herkästi valita, koska mä en melusta herkästi häiriinny. Mä asun yhdellä helsingin vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista, mä nukun niin lentokoneissa, junissa, busseissa kuin luennoillakin tai ihan missä vaan. Mulla ei IKINÄ ole ollut mahdotonta saada unta siksi, että jostain kuuluisi ääniä. Ironista, että sitten kun se ensimmäistä kertaa tapahtuu, niin se on HOTELLISSA.

Nousin taas. Mitä voi tehdä kahdelta (nyt jo puoli kolmelta) yöllä hotellihuoneessa? Kirjaan on tosi vaikea keskittyä, koska joku vitun Shakira ja Pussy Cat Dolls keskeyttää lukemisen jatkuvasti, ja telkkarista ei tule mitään. Facebookissa ei ole mitään uutta, ja mua väsyttää niin paljon, etten mä jaksa surffata netissä lukemassa tai pelaamassa. Tiesittekö, että just valvottaminen on yks tavallisimpia kidutuskeinoja? Onkohan mulla jotain salaista tietoa mitä joku Mossad tai Stasi tai Sokos hotelsin johto haluaa multa? MÄ KERRON KAIKEN, IHAN KAIKEN, antakaa mun nyt vaan nukkua!

Mä soitin respaan. Oisko MITÄÄN muuta huonetta, johon voisin vaihtaa (ja oikeasti kuulostin tosi kivalta puhelimessa, ja kysyin todella kohteliaasti, enkä kuulostanut sillai valmiiksi vittupäältä (jolta näytin, ja jolta tuntui)), mutta respan Tuomaksella oli koko putiikki täynnä. -Ymmärrätkö sä miten kovaa toi musa tulee? Tääll ei pysty nukkumaan! mä melkein itkin sille. Tuomas oli empaattinen, mutta kova (tai sitten yksinkertainen), ja sanoi vaan että: ”joo, se tosiaan kuuluu sinne aika hyvin”. Okei, no kiitti. Ei tää tietenkään Tuomaksen syytä ole, vaan sen pomojen.

Miten kypsää (tai häiriintynyttä) on toivoa vieraan johtajan ja sen perheen talon päälle ruttoa? Mutta mitä tekemistä on siis tyhjässä hotellihuoneessa? Sen jälkeen kun mä olin käyttänyt kaiken shampoon, saippuan ja käsipaperit, ja piilottanut osan niistä viereisen sängyn tyynyn sisälle, niin aika vähän. Ja kelatkaa, että mä en ton parempiin jekkuihin kyennyt, joka vaan todistaa sen, että a) mä olen karmee nynny, ja b) kuolemanväsyneenä on täysin ala-arvoinen jäynänkeksijä.
Mä ajattelin, että tää oksentaminen täällä jotenkin helpottaisi mun oloa, mutta ei oikein. Tää on kuitenkin tällainen vastakohtainen postaus tohon edelliseen, eli tää ois tällainen antikulutusaktivistipostaus. Et älkää menkö Rovaniemen Vaakunaan, jos haluatte nukkua hotellihuoneessanne. Sleepless in Rovaniemi menee nyt takaisin sänkyyn makaamaan, odottamaan joko unta, valomerkkiä tai psykoosia. Jos vedot on pystyssä, ni noista ekana tulee joko pilkku tai psykoosi.

Kulutusaktivisti

Kotinurkillani Kampissa oli pitkän aikaa hyvin keskeisellä markkinapaikalla tunkkainen räkälä. Itse asiassa niitä on vieläkin jokaisessa korttelissa, mutta jostain syystä tämä yksi lopetti toimintansa. Ensin ajattelin, että paikka on vain remontissa. Pian huomasin, että siihen ollaan perustamassa kahvilaa. Kahvila on todella viihtyisä, ja siellä on A-oikeudet, joten voi siellä vielä kaljalla tai kossuvissylläkin käydä, mutta sisustus ja hyvä palvelu houkuttelee varmasti ennemmin sitä kahvilakävijäkuntaa. Nyt mua kuitenkin huolestuttaa, koska usein kun kävelen kahvilan ohi, siellä on kovin hiljaista, useimmiten ihan tyhjää. Olen siis aloittanut kulutuskampanjan. Olen alkanut käydä siellä kahvilla mahdollisimman usein. Joskus poikkean matkalla kaupasta kauheiden kantamusten kanssa siihen kupposelle. Kahvin juominen siellä ei tietenkään pelasta niiden liiketointa, mutta a) kahvilla on suhteessa erittäin kova kate, ja b) jos ihmiset näkee siellä jonkun sisällä, niin ehkä nekin tulevat. Mä en halua, että siihen tulee taas se tunkkainen räkälä, koska niitä on ihan superpaljon tässä ympärillä nyt jo. Mä haluaisin, että kahvila pärjää. Joten jos olet Kampin suunnalla, niin sen sijaan, että menet vaikka sähkötalon Robert’s Coffeen tai Kampin Keskuksen Waynesiin, niin menepä Malminrinteen Aula –kahvilaan. Tää on positiivista kuluttamista.

Myös: Jyrki Lehtola on Jumala. Tai ainakin ihan perkeleen helmi. Aulassa istuskellessani luin iltapäivälehdet. Olen jo pitkään orjallisesti lukenut Jyrki Lehtolan kolumneja. Ne ovat häijyjä, mutta aina niin helvetin osuvia. Hän on todella nokkela kirjoittaja. Tosin hän on myös vähän samalla tavalla pelottava, kuin Virpi Salmi. Heidän tekstejään on hulvattoman hauska lukea, mutta olisi kamala joutua heidän kohteikseen.